Collarbone

Helsinkiläinen Collarbone kutsuu kaikki bileisiin kakkosalbumillaan ”Pretty Dirty”! Levy on täynnä tarttuvia ja melodisia rokkibiisejä tulkittuna alavireisillä, kirskuvilla särökitaroilla, paukkuvilla rummuilla, heleillä pianoilla, Hockey Night-henkisillä uruilla ja kuulailla syntetisaattoreilla. ”Pretty Dirty” on yhtä aikaa vakavaa, hilpeää, surumielistä, hauskaa ja ajatuksekasta.

Kakun kuorruttaa kansainvälisen tason solisti nimeltä Thomas Kirjonen, tunnustettu hampurilaisten ystävä! ”I’m gonna love you like a five-pound burger”, toteaa Kirjonen Pretty Dirty -albumin singleraidalla ”The Machine”.

Ensimmäisen virallisen julkaisunsa, ”Devil in Miss Verril” -ep:n, Collarbone julkaisi omakustanteena vuonna 2004 ja debyyttialbumi ”The Back Of Beyond” valmistui kolme vuotta myöhemmin. Albumin alternative rock sai ylistäviä arvioita etenkin ulkomaisissa netti- ja printtimedioissa.

Collarbone on soittanut yhdessä syksystä 2000 asti ja on perusteltua sanoa että yhtyeen fanipohja on rakennettu kovalla työllä ja kiertämisellä!

Albumi ”Pretty Dirty” iskeytyy kauppoihin 28.4.2010 Universal Musicin kautta! Ykkössinkku ”The Machine” on parhaillaan Ylex-kanavalla viikon tehobiisinä.

Collarbone - erittäin nättii vuodesta 2000!

Thomas Kirjonen (laulu)
Janne Suominen (kitara)
Mikko Merilinna (kitara)
Matti Piipponen (basso)
Janne Sivunen (rummut)

Kotisivut

Seuraavat keikat
10.9.2010 Rocktown, Hämeenlinna
14.10.2010 Dante's Highlight, Helsinki
22.10.2010 Monttu, Pori
11.11.2010 Yo-talo, Tampere
20.11.2010 On The Rocks, Helsinki
>>> Kaikki keikat

Media
Collarbone_promo2010 Collarbone promo2 2009 Collarbone2_promo2010 Collarbone3_promo2010

Lavakartat

Myyjä