kotisivut: www.celesty.net
lavakartat: CelestyStageMap2010
Myyjä:
Rami Hirvelä
+358 (0)40 487 4644
rami.hirvela(at)samagency.fi
Vuodet 1998 – 2006
Celesty sai alkunsa Seinäjoella vuonna 1998, tosin hyvin erilaisella kokoonpanolla mitä se tänä päivänä on – alkuperäisistä jäsenistä jäljellä on enää basisti Ari Katajamäki ja rumpali Jere Luokkamäki.
Ensimmäisen demonsa ”Warrior Of Ice” bändi julkaisi vuonna 2001 ja sen tuomat hyvät arviot poikivat bändille lukuisia keikkoja. Myös seuraavana vuonna äänitetty demo ”Times Before The Ice” sai loistavia arvioita ja se herätti levy-yhtiöiden kiinnostuksen. Celesty solmikin levytyssopimuksen espanjalaisen Arise Recordsin kanssa ja bändin ensimmäinen albumi ”Reign Of Elements” julkaistiin maailmanlaajuisesti vuonna 2002. Albumin myötä bändi alkoi keikkailla yhä tiiviimmin ja laajensi fanipohjaansa ympäri Suomea. Bändi oli mukana myös Helloween-tribuuttilevyllä.
Kesällä 2003 bändi alkoi säveltää materiaalia kakkosalbumilleen ja saman vuoden syksyllä bändi sulkeutui studioon pitäen samalla taukoa keikkailusta. Uudet biisit olivat entistä aggressiivisempia ja synkempiä, samalla kuitenkin melodisia ja eeppisiä.
Bändi oli uuteen materiaaliin erittäin tyytyväinen mutta solisti Kimmo Perämäki päätti kuitenkin jättäytyä syrjään ja bändi oli täten uuden laulajan valinnan edessä. Koelauluissa kävi lukuisia laulajia eri puolilta Suomea ja valinta osui lopulta vaasalaiseen Antti Railioon. Kakkosalbumi ”Legacy Of Hate” julkaistiin keväällä 2004 ja se sai erinomaisia arvioita kansainvälisessä metallilehdistössä!
Vuonna 2005 bändi oli mukana Megadeth-tribuuttilevyllä. Samana vuonna bändi solmi levytyssopimuksen saksalaisen Dockyard1 -levy-yhtiön kanssa, päätti jälleen pitää taukoa keikkailusta ja keskittyä kolmannen albumin materiaalin säveltämiseen. Ennen studioon menoa bändi oli taas miehistön vaihdoksen edessä – kitaristi Teemu Koskela liittyi bändiin J-P Alasen tilalle. Kolmas albumi ”Mortal Mind Creation” julkaistiin syksyllä 2006.
Vuodet 2007-2009
Vuonna 2007 bändi purki sopimuksen Dockyard1-yhtiön kanssa ja alkoi säveltämään uusia biisejä. Celestyn ja Spinefarm Recordsin tiet kohtasivat vuonna 2008 ja levytyssopimus solmittiin samana vuonna. Bändi sulkeutui Tampereen Fantom studiolle kesällä 2008 äänittämään ”Vendetta”-albumia.
”Vendetta” julkaistiin 18.3.2009, ja sai hyvän vastaanoton.
Jäsenet:
Ari Katajamäki: basso
Teemu Koskela: kitara
Jere Luokkamäki: rummut
Juha Mäenpää: koskettimet
Tony Turunen: laulu