Jyväskylässä vastasyntynyt rockmammutinpoikanen The Rivers of Mars antaa debyyttisinglellään ensimakua Maya-kalenterin viimeisenä vuonna julkaistavalta esikoisalbumiltaan. Korporaation kantaisä ja kynämies Antti Seppä pitää kappaleitaan näennäisen joutenolon sivutuotteina eikä usko todellisuuden kuuluvan vahvimpiin puoliinsa. Mies kiteyttää työnsä tyylilleen uskollisesti:
- Elämästä voi tehdä musiikkia, mutta musiikista ei voi tehdä elämää. Pitää olla joku oikea ihminen, joka on rakastanut, että voi laulaa rakkaudesta, vihannut, että voi laulaa vihasta, kärsinyt, että voi laulaa toivosta – ja vähän hullu, että haluaa ylipäänsä laulaa mistään.
Yhtyeen eteerisen elämänmakuisista kitaravalleista vastaa virtuoosimainen kitarapartio: Esa Perämäki ja Matias Haavisto. Positiivista energiaa koko musiikillisella olemuksellaan hehkuvan combon komppiosastolla meuhkaa elastisen dynaamisesta groovestaan maan kuulu Jaakko Tabell sekä munakkaan herkästi tyylittelevä bassotaiteilija Petri Jaakonaho. Kun rakkaasta harrastuksestaan, tupakoinnista, tinkimättömän Antti Sepän teräksinen tenoriääni kantaa, kuin kiimaisen kukon kutsu kuulaana kevätaamuna, on stadionin katkuinen epookkispektaakkeli valmis.
The Rivers of Mars -debyyttisingle sisältää kappaleet Miracle of the Sun ja Dresden Codex. Miracle of the Sun viittaa nimellään valoilmiöön, jonka tuhannet ihmiset todistivat vuoden 1917 Portugalissa. Kappale on omistettu koko ihmiskunnalle ja avaa viekkaan virkistävästi näkymän todellisuuteen, jossa monet asiat voisivat olla vain näkökulmaa muuttamalla piinaamatta tätä avaruuteen eksynyttä sinistä – mitä lie.
Dresden Codex viittaa nimellään Maya-intiaanien 1400-luvulla kirjailtuun, parhaiten säilyneeseen sekä laajimpaan dokumenttiin Dresdenin koodeksiin (Codex Dresdensis), jota opittiin tulkitsemaan keväällä 2011. Kappale on omistettu kaikille niille, jotka ovat elämässään menettäneet jotakin korvaamattoman arvokasta.
Singlen on miksannut Hiili Hiilesmaa Yellow House studiolla ja masteroinut Svante Forsbäck Chartmakersilla.

