Sam Agency on koristanut artistikattaustaan kolmella erittäin lupaavalla yhtyeellä.
Superscar:
Modern Word For Love -hitillään suuren yleisön tietoisuuteen noussut Superscar on signattu Sam Agencylle. Superscarin esikoisalbumi julkaistaan keväällä 2012, mutta sitä ennen bändi kiertää Eurooppaa Lovexin kanssa joulukuussa. Superscarin kotimaan esiintymisiä buukataan parhaillaan ja niistä tiedotetaan pian! Käy tutustumassa bändiin täällä www.superscar.net.
Veljenpojat:
Veljenpojat on Tervakoskelta lähtöisin oleva suomenkielinen hiphop -ryhmä, joka sai alkunsa 2000-luvun alkupuolella. Yhtyeen ensimmäinen singlelohkaisu ”Erittäin hyvä” muodostui jo jonkinasteiseksi kesähitiksi viime kesänä. Kappaleen on tehnyt suomalainen MGI eli Henri Lanz, joka on tunnettu mm. 50 Centin, Justin Bieberin ja Sean Kingstonin kanssa tehdystä yhteistyöstä. www.veljenpojat.com
Tracedawn:
Tracedawn on uuden sukupolven metalliyhtye, joka on parin kuluneen vuoden aikana vuoden aikana saanut osakseen valtavasti huomiota ja kehuvia arvosteluja. Vuonna 2008 Tracedawn sai soittajapiirien ja kotimaisen median lisäksi myös ulkomaiset metallipiirit sekaisin bändin itsensä mukaan nimetyllä ensilevytyksellään. Yhtyeen toinen albumi ”Ego Anthem” (2009) lunasti ensimmäisen albumin luomat odotukset ja vei yhtyeen pitkille kiertueille Eurooppaan suomalaisen metallin kärkinimien Ensiferumin ja Stratovariuksen seurassa. Yhtye on esiintynyt myös Euroopan suurimmilla metallifestivaaleilla kuten Tuska Open Air, Wacken Open Air, Summerbreeze ja Rock Hard. Tracedawnin kolmas albumi ”Lizard Dusk” julkaistaan alkuvuodesta 2012. Viimeisimmät uutiset voit tarkistaa bändin Facebook-sivulta.
Tracedawnin, Veljenpoikien ja Superscarin myynnistä vastaa
Rami Hirvelä / 040 487 4644 / rami.hirvela@samagency.fi